Varpuspöllö

Varpuspöllö (Glaucidium passerinum) on koko Euroopan pienin petolintu, vain hieman punatulkkua suurempi pöllö. Talvisin varpuspöllö tulee usein ihmisasutusten lähelle, pyydystämään pikkulintuja niiden ruokintapaikoilta. Pesimäaikana viihtyy vanhoissa metsissä, koska pesii mieluiten luonnonkoloihin, joten kevät/kesäaikaan tähän törmää lähinnä tuurilla. Nyt huhtikuun loppupuolella näillä onkin muninta jo käynnissä.


   Tämän veijarin bongasin tänään, pääsiäis-lauantaina, keskisuomesta eräästä vanhasta metsästä. Etsin tikkaa, jonka rummutusta oli kuulunut kohdasta jossa paljon kolopuita. Tikkaa ei näkynyt, sen sijaan hätääntyneitä ja syöksähteleviä pikkulintuja, joten asiaa piti tutkia. Selvisi, että varpuspöllöähän ne tiaiset yrittivät hätyytellä ja samalla varoittaa lajitovereitaan.

   Epeli oli hyvin korkealla puussa, kaikki kuvat kuvattu 500mm polttovälillä, käsivaralta. Onneksi oli aurinkoinen päivä, tällä kertaa riitti valo ilman jalustaakin.



Kommentit

Suositut tekstit